– Tarve ulkomaiselle työvoimalle on tosiasia, jolta ei kannata ummistaa silmiään.

Kun sitä tänne houkuttelee, pitää huolehtia, että muualta tulevat saavat tehdä työnsä samoin ehdoin, samalla palkalla ja yhtä turvallisesti kuin täällä jo olevat, Myllykoski sanoo.

Erityisesti työlainsäädäntöä on vahvistettava, jos sopimusjärjestelmä heikkenee.

– Yleissitovuuden puolesta on nyt taisteltava kynsin ja hampain. Työehtojen toteutumista on vahdittava silmä kovana, ja työnantajajärjestöjen pyrkimykset yleissitovuuden murentamiseksi on torpattava. Erityisesti työlainsäädäntöä on vahvistettava, jos sopimusjärjestelmä heikkenee, Myllykoski sanoo.

Myllykoski varoittelee tilanteesta, jossa ulkomainen työvoima ajautuu työskentelemään työehtosopimusten ulkopuolelle. Jos muualta tulevalle voi maksaa puolta pienempää palkkaa ilman kuittia, ja jos työntekoa varten maahan muuttaneen työturvallisuudesta voi huoletta viis veisata, jäävät verotulot saamatta, huoltosuhde korjaamatta, Suomessa jo olevat ilman työtä ja rehellinen työnantaja ilman tilauksia.

Työntekijän puolustajat, niin suomalaisen kuin tänne muualta tulevan, ovat käymässä vähiin.

– Tämä on epärehellisen porvarin salainen haave, jota ollaan tekemässä todeksi horjuttamalla sopimusjärjestelmää ja sitä mukaa yleissitovuutta, Myllykoski sanoo.

– Työntekijän puolustajat, niin suomalaisen kuin tänne muualta tulevan, ovat käymässä vähiin. Vasemmiston on pysyttävä vahvana ja juurilleen uskollisena ja pitää työntekijän puolia, oli hän syntynyt missä hyvänsä, Myllykoski sanoo.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski puhui Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vaasassa torstaina 19.8.2021.

Haluan käyttää lyhyen puheenvuoroni puhuakseni työperäisen maahanmuuton tarpeesta ja työllistymisen esteiden poistamisesta.

Eduskuntapuolueissa on kasvanut pikkuhiljaa jaettu ymmärrys, että tarvitsemme Suomeen lisää osaavia työntekijöitä, ja yksi keino on houkutella heitä rajojemme ulkopuolelta. Jopa perussuomalaisissa asia on ymmärretty, vaikka ulkomaalaisiin vihamielisesti suhtautuvalle puolueelle sen sanominen on vaikeaa.

Tarve ulkomaiselle työvoimalle on tosiasia, jolta ei kannata ummistaa silmiään. Kun sitä tänne houkuttelemme, pitää huolehtia, että muualta tulevat saavat tehdä työnsä samoin ehdoin, samalla palkalla ja yhtä turvallisesti kuin täällä jo olevat.

Aikana jona kiistatta tarvitsemme ulkomaista työvoimaa, työehtosopimusten yleissitovuus on ehkä tärkeämpää kuin koskaan. Yleissitovuuden puolesta on nyt taisteltava kynsin ja hampain. Työehtojen toteutumista on vahdittava silmä kovana, ja työnantajajärjestöjen pyrkimykset yleissitovuuden murentamiseksi on torpattava. Erityisesti työlainsäädäntöä on vahvistettava, jos sopimusjärjestelmä heikkenee.

Jos ulkomainen työvoima ajautuu työskentelemään työehtosopimusten ulkopuolelle, jos muualta tulevalle voi maksaa puolta pienempää palkkaa ilman kuittia, ja jos työntekoa varten maahan muuttaneen työturvallisuudesta voi huoletta viisveisata, jäävät verotulot saamatta, huoltosuhde korjaamatta, Suomessa jo olevat ilman työtä ja rehellinen työnantaja ilman tilauksia. Tämä on epärehellisen porvarin salainen haave, jota ollaan tekemässä todeksi horjuttamalla sopimusjärjestelmää ja sitä mukaa yleissitovuutta.

Työntekijän puolustajat, niin suomalaisen kuin tänne muualta tulevan, ovat käymässä vähiin. Vasemmiston on pysyttävä vahvana ja juurilleen uskollisena ja pitää työntekijän puolia oli hän syntynyt missä hyvänsä.

V

oimme kuitenkin tehdä paljon jo maassa olevan työvoiman ja työnantajan kohtaamisen parantamiseksi. Pitkien työmatkojen verovähennykset ovat menneen vuosituhannen keksintö. Voisimmeko päivittää sen tälle vuosituhannelle ja kasvattaa tukea sähköllä tehdyille työmatkoille? Työtä olisi kannattavampi ottaa vastaan ja samalla edistyisi siirtyminen pois fossiilisista polttoaineista.

Kiinteistöjen myyntivoittovero sekä varainsiirtovero saattavat estää työn vastaanottamisen kauempaa. Näistä joustamista tällaisissa tilanteissa on harkittava.

Myös ensimmäisen työntekijän palkkaamista on tuettava ja oppisopimuskoulutukseen toiselle paikkakunnalle muuttavan tulisi saada koulutusajaltaan esimerkiksi ansiosidonnaista päivärahaa.

Tässä työlistaa meille työntekijöiden ja työn puolustajille. Mukavaa kesäkokousta kaikille!

Do you see content on this website that you believe doesn’t belong here?
Check out our disclaimer.